perjantai 23. maaliskuuta 2012

Wonderful world.



Mulla on paljon kerrottavaa teille ihanat lukijat, sillä mulla on ollut tänään tosi hyvä paivä. Aurinko paistaa, ja bussipysäkillä odottaminen oli jopa ihanaa! Eilen illalla luin fysiikan kokeeseen, joka oli siis tänään. Se meni omasta mielestä hyvin. Mulla oli viikko sitten ihan hirveesti kokeita ja esseitä, jonka takia tännekkään ei postauksia sadellut. Tänään kumminkin äidinkielen opettaja palautti meidän aine-kirjotukset, 9- tuli! Myöskin fysiikan opettaja palautti esseet, sain 10-. Olen niin iloinen, että koulukin menee hyvin.

Toissa päivänä minun kampaaja Missu, laitto mulle viestiä jos haluaisin toimia hänen hiusmallina kilpailussa. Ekana mielessä vilisi kauhukuvat hurjan värisistä hiuksista, mutta kauhukuvat kumottiin heti. Ideana olisi siis luonnollista, juuri mitä olin itsekkin ajatellut haluavani. Hiuksien pohjaväristä tulee vaaleampi mitä nyt ja sekaan heitetään vaalempi ja myös hieman tummempia raitoja. Tummempia siksi, että väristä tulee vivahteikas. Lopputuloksena olisi kultaisen vaalea, mutta huomattavasti vaaleampi kuin nyt. Hiuksien kampausta suunniteltiin jo jonkun verran, mutta jätettiin ne vielä hautumaan. Kuvat otetaan pääsiäslomalla. Sain Missulta ilmaiseksi Four reasonsin shamppoon ja hoitoaineen joilla hoidan nyt hiuksiani tehokkaasti. Ensiviikolla olisi värjäys. Olen itse niiiiin innoissani !! Huh kun paljon tekstiä, mutta vaihteeksi nyt näin, ihanaa perjantaita kaikille! :)
















Paita: primark, Housut: Kappahl, Kengät: Skopunkten, Nahkatakki: Lontoosta.





















                                   
James Morrison- Wonderful world


2 kommenttia:

  1. vähän ihana!!laita ne kuvat sit tänne blogiin! :)) tulee varmasti ihanat!! t.rosita

    VastaaPoista
  2. kiva asu :) noi housut on veeeeri nais !

    VastaaPoista